tiistai 6. toukokuuta 2014

Hei, hei, mitä kuuluu?


"Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu"

Joo, mietin taas tänään miten vierasta tämä tunnelielämä onkaan oikeastaan kaikille muille kuin meille sitä eläville. Sitä, miten se ei olekaan arkipäivää ihan kaikille. Kuinkas muutenkaan... Niin sen kuuluu ollakin. Yksi juttu muiden joukossa. Kunpa se ei olisi tuttua minullekaan.
Ei jos, vaan KUN, olen väsynyt, minulta kysytään luonnollisestikin: "Miksi olet valvonut?" Niin, miksiköhän?! Minulle se on aivan päivänselvää, ei kuulkaa pääse unohtumaan mielestä se. Luulisi, ettei pääsisi muiltakaan, kun katsovat minun tunnelin kokoisia silmäpussejani. "Ai niin joo. Se tunneli."

Pitäisiköhän alkaa myydä lippuja tähänkin tunnelielämykseen... "Tule ja koe hermojapäräyttävä tunnelirusnaus! Rannekkeella useamman viikon rusnaukset!" Ehehhe.

Ei tarvinne (täällä) erikseen mainita, että heräsin taas rusnauksen ääniin, onneksi vasta vähän ennen viittä, klo 4.55. Mietiskelin siinä hetken makoillessani, ennen jo-tutuksi-tullutta varhaisaamukahviani, etteivät äänet kylläkään tunnu tulevan yhtään kauempaa. Vaikka niin olin jotenkin pienessä mielessäni odottanut. Päinvastoin. Selvemmin ne minusta kuuluivat kuin viimeksi. (Joka oli siis viime keskiviikon vastaisena yönä. Sen jälkeen olin muualla kuin kotonani tai sitten ei rusnattu, arkipyhä kun oli ja viikonloppukin siinä  välissä.)  
Johtuiko se siis siitä, että olin vain unohtanut sen metelin? VAI...rusnaako ne nyt kumminkin tässä huudeilla?! Tai tietysti ne huudeilla rusnaavat, mutta tässä sysihuudeilla, ihan TÄSSÄ. Siinä ei tunne itseään kovinkaan tervejärkiseksi, kun pohdiskelee luottaako omaan päähänsä -ja muistiin.. Vai uskooko allianssin Jarkon arvioon äänen kantautumisesta.

Päätin kuitenkin, etten lähesty TAAS Meriläistä aamuöisellä sähköpostilla. Vielä tänään. Ensi yönä saattaa olla toinen juttu. En vain tiedä miksi se siitä muuttuisi. Miksi niin tekisin? Paitsi raportoidakseni, ETTÄ SE KUULUU TÄNNE VIELÄKIN! KUULUVASTI!!
Ja mitä sitten? Miten kauan jaksan odottaa, että se mene ohi? Ettei kuulu enää.. Kuuluuko minun odottaa? Ja kauanko? Vai pitääkö taas lähetelläpostia ympäriinsä? Vai onko se sittenkin hiljentynyt? Tuleeko se sittenkin kauempaa? Vai lähempää? Mikseivät ne osaa sanoa? Vai eivätkö taas vain tohdi sanoa? Koittavatko ne vain josko nyt jo kestettäisi rusnausta? Ei kerrota, että tätä kestää vielä, ehkä ne ei huomaa. MITÄ?!! Täytyyhän niiden kallioihmisten nyt tietää, että ääni kantautuu kalliossa. Ja sekin niitten pitäisi tietää miten se siellä kantautuu. Ei VOI olla yllätys, että kiinteistöihin on kantautunut rusnausääntä... Vai voiko?!

Että semmosta kuuluu.

Ehkä minä olenkin vain vähän väsynyt... 


EDIT. seuraavana aamuna: Rusnaus alkoi klo 7.02. HYVÄ!

12 kommenttia:

  1. Käypä katsomassa kommenttini "Rusnaus on ruma sana" -postaukseesi! Siellä on vastaus kysymykseesi, se mitä Jarkko ei kehdannut kertoa.

    Rusnaus tulee kuulumaan niin kauan kuin tunnelissa rusnataan, sehän on selvä. Kallio johtaa yhtä hyvin ääntä kuin rautatiekisko, ja jälkimmäisessä sentään on ne katkot välissä. Kalliossa ei ilma- tai muutakaan eristettä ole välissä, vaan se tulee suoraan korvaasi 6 kilometrin sekuntivauhtia. Vähän niin kuin puhelinkaapelia pitkin, voisi sanoa.

    Tämä juuri on sitä INFORMAATIOSOTAA, ikävien uutisten peittelyä, jotta ihmiset eivät nostaisi hälyä. Tai vaatisi evakkomajoitusta johonkin yömajaan tai hotelliin. Kyllähän sekin olisi ihan mahdollista, jos olosuhteet ovat ns. "poikkeukselliset": sinun kotisihan - tai sen tiiliperusta - sijaitsee suoraan kallion päällä, tai voi melkein sanoa että SISÄLLÄ. Eli olet samassa kapselissa sen rusnausäänen kanssa.

    Erikoista tuo, että etäisyys ei näy vaikuttavan äänen amplitudiin. Niin, eihän se kalliokaan toki mitään TASALAATUISTA ainetta ole, vaan sekoitus monenlaista mineraalia ja kiviainesta. ÄÄNEN tiet kun ovat hyvin ihmeelliset. Eikä tavallinen siltainsinööri itsekään siitä juuri tiedä, puhumattakaan että voisi jotain luvata eli ennustaa... Yhtä ymmällään taitaa olla Jarkkokin.

    Suosittelen, että ryhdyt käyttämään SILIKONIKORVATULPPIA. Ne ovat turvalliset ja hyvät, koska niitä EI työnnetä korvakäytävään, kuten tavallisia korvatulppia. Näitä käyttävät uimarit, ampujat, moottoripyöräilijät, rakennustyöläiset ja monet muut melusaasteen alla elävät.

    Valmiste on amerikkalainen ja tosi edullinen.

    Voit kysyä APTEEKISTA, onko heillä tällaista tuotetta:

    "MACK´S Pillow Soft White Silicone Moldable Earplugs (NRR 22) (Pack of 2 Pairs)"

    Suomessa hinta on 7.5 euroa, USA:sta tilattuna 2.24 dollaria (mukaan tulee kätevä säilytyskotelo).

    Kerralla kannattaa tilata samaan pakettiin lisäpakkaus 6 paria, hinta 5.16 dollaria. Nopea toimitus, ei tullia eikä ALVia! Tuodaan luultavasti kotiovellesi.

    Kas tässä TILAUSOSOITE:

    www.earplugstore.com/macwhitadsiz.html

    Itse käytän VAIN näitä tulppia, mikään muu ei enää minulle kelpaa. Kerron sitten myöhemmin, miten saan nämä tulpat kestämään käytössä lähes RAJATTOMAN AJAN.

    T. Viipperä

    VastaaPoista
  2. Samat äänet herättivät Soukanlahdenkadun kerrostalossa. Eikä se uni enää tule vaikka kuinka pyörii sängyssä. Eihän tähän yölliseen meteliin auta muu, kuin kirjallinen valitus kaupungin ympäristövirastolle. Lähdin maalle ja jos palattuani vielä kerrankin kuulen yöllä heidän häirintää, niin minulta lähtee postia ellet sinä ole jo ehtinyt ensin. Onhan asukkaillakin oltava yöllä rauha nukkua vai mitä!? Hyvä puhe ei mene useista soitoista huolimatta Lemminkäiselle perille. terv Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on oikea asenne: tiukkana vaan. Allianssin suuntaan on juuri mistään asiasta turha ottaa yhteyttä, sen olen tässä oppinut. Teillä PITÄÄ olla yörauha, ja jonkun instanssin siihen halvatun meteliin on puututtava.
      En osaa sanoa kuuluuko täällä Onkiniemessä kenenkään asuntoon asti ne raapimiset, mutta pari kertaa kun olen sattunut olemaan hereillä ja jalkeilla aamuyön tunteina, eikä radio silloin ole päällä, niin jotain kolinaa on kantautunut jostain, siis sellaista mikä ei tule mistään asunnosta (eikä meillä tulekaan, tämä on tosi rauhallinen taloyhtiö).

      Anuliina, piti kysymäni jo aiemmin, tai muutkin Armonkallion asukkaat voi kertoa, että jysäytettiinkö siellä päässä vapunaattona iltajysäys? Nimittäin meillä täällä toisessa päässä mäjähti vielä "aaton kunniaksi" klo 21.10. Sitten taas viime perjantaina ei tullut koko päivänä yhtäkään jysäystä, vähän tönkivät tuossa montulla ja siinä kaikki, lähtivät poiskin aikaisin, joskus alkuillasta. Ihme touhua! Eilen illalla juttelin yhden naisen kanssa tuolta talomme toisesta päästä. Heillä oli ollut vieraita aattona, aika päräyttävää se iltajysäys. Samat vieraat olivat viime vuonna olleet myös täällä, kun Lielahdessa roihusi se tehdaspalo. Olivat todenneet nyt kuulemma, että he tulevatkin tänne vappuna, kun aina tapahtuu ;-D Aika tragikoomista...

      Nyt on muuten edetty jo hyvin molempiin hukkaputkenpuolikkaisiin täällä, ja toisinaan porajumbon jyrinä kuuluukin todella lujaa tuolta jostain. Viime viikolla ensimmäisen kerran helisi astiat keittiön kaapeissa, ja siis tämä on ylin kerros. Yksi mies tuossa sanoikin, että se tyhjä kallio talomme alla kumisee ja taitaa tärinä ollakin täällä ylhäällä pahempi. Voi muuten olla..?

      Välillä meinaa järki lähteä totaalisesti (kuten nyt aattoiltana), mutta toisinaan sanon, että "ei tätä loputtomiin kestä". Oli miten oli (mutta näin on), voimia teille kaikille sinne Armonkalliolllekin!

      Poista
  3. Huomenta Viipperä, Tepa ja Anne!

    Ja hyvä huomen onkin!

    Nyt nimittäin rusnaus alkoikin vasta 7.02. Ja näin aamusellakin se kuuluu ja herättää. En siis mielessäni suurentele asiaa yön pimeinä tunteina. Huh.
    (Mutta en nuolaise ennen kuin tipahtaa. Viimeksi, kun hurrasin, eivät vain olleet ehtineet rusnaamaan ennen aamuseiskaa.)
    Tepalle kiitos tiedosta, minä kun aloin välillä epäillä, että olen vain herkistynyt äänille. Mutta tuossapa se taas kopsuu...Ihan kuuluvasti.
    Taidan vinkata Jarkolle, että täällä mäellä alkaa mittarit olla punaisella yhdellä sun toisella, ettei ehkä juuri nyt kannata alkaa kokeilumielellä rusnailla. Ellei sitten halua virallisia tahoja mukaan matkaan..

    Eikä univaje ei varsinaisesti l i s ä ä stressinsietokykyä... ;)

    Anne, en tiedä jysäytettiinkö täällä vapunaattona, mutta muistaakseni Meriläinen sanoi silloin puhelinkeskustelussamme, että töitä EI tehdä silloin pyhänä. Eli varmaan ovat jyskänneet täälläkin. Itse olin riekkumassa ihan toisaalla, Metsäkylässä. "Mahdollisismman kaukana" tunnelista. :)
    Täällä poranpärinä ei enää ole sitä korvia huumaavaa, kaiken alleen peittävää suoraa pärryytystä kahdella eri taajuudella yhtä aikaa. Surisee pienemmin. Se ei suinkaan tarkoita, että hiljaa. Mutta sekin siis loittonee aikanaan. Tässä menee ajantaju kokonaa. En muista kauanko sitä hirmuista pärinää kesti.

    Viipperä, olinkin jo lukenut sen kommenttisi ja itse asiassa olen Merilkäisellekin sanonut, että kyllähän te kallioihmiset tiedätte miuten ääni kalliossa etenee... Hän ei kommentoinut tätä tietämisasiaa, mutta sanoi, että on vaikea sanoa tarkkaan milloin ääntä ei enää kuuluisi. Ääni saattaa loppua kuulumasta heti, kun tielle tulee yksi..hm.. mikähän se sana oli...lusto?? lusna??..joku tuollainen. En tiedä sitten, mutta uskoinhan minä, että sen äänen pitäisi alkaa hiipua ja kaikota..
    Kaipa minä muutaman korvatulpan tänne hankin. Ihan varmuudeksi. Kipaisen siis apteekiin. :) Tai voisin ehdottaa allianssille, että tarjoaisivat tulpat, tiputtelisivat postiluukusta lähitalon asukkaille tulppia. Jotkut tosin ottaisivat sen varmaan v*ttuiluna. :D
    Tai sitten työmaan kulmalle korvatulppa-automaatti. Ahahah!

    Eipä tässä muuta kuin tsemppiä tähänkin päivvään ja koko koitokseen tunnelielämää viettäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Eilen laitoin myös täältä Soukanlahdenkadulta viestä, että edelleen se rusnaaminen kuuluu. Tarpeeksi monta palautetta kun tulee Jarkolle, niin yksi yö ollaan hiljaa. Veikkaan että tämän viikon aikana tulemme vielä nauttimaan yöllisestä rusnauksesta! Hohhoijaa...

      Poista
    2. Se Meriläisen sana "lusto" tarkoittaa SAVIKERROSTA, joka olisi sulamisvesien mukana jäänyt näkyvästi VAALEAMPANA KERROKSENA kallion sisään silloin miljoonia vuosia sitten, kun maalajit muodostuivat. Sellainen kerros kyllä imisi äänestä voimaa pois eli sammuttaisi siitä ne terävämmät ylemmät osaäänekset pois. Se toimisi niin kuin SORDINO soittimessa.

      Mutta kyllä taitaa olla ihan turha tämä Jarkon toive hämmästyttävästi eteen ilmaantuvasta savikerroksesta! Onko yksikään kalliorakentaja tunnelin sisällä nähnyt merkkiäkään että kallion sisään olisi levittäytynyt tällainen "savipeite", ohut taikka paksumpi vaalea mureneva kerros? Ei varmaankaan!! Jos olisi nähty, niin Jarkko kyllä jo tietäisi. Ja sanoisi.

      Mutta miksi sellainen "lusto" on ajatuksenakin äärimmäisen EPÄTODENNÄKÖINEN, on maaperän muoto Armonkalliolla. Sehän on entinen Soukanlahden VUORET. Kyllä se vesi ja savi aikoinaan on valunut jonnekin laakson pohjalle vuorten sivuun, sinne minne vedet yleensäkin juoksevat... Alaspäin eikä ylöspäin.

      Toinen ajatus, joka mieleeni juolahti heti aamulla herätessäni, oli se, että millaisiahan korvatulppia kypäränsä alla RUSNAAJA ITSE mahtaa käyttää? Oma pääni antoi vastauksen, että ei varmaan sen erikoisempia kuin muutkaan kalliotyöntekijät. Hän itse ei varmaankaan edes KUULE ääntä samassa voimassa kuin siellä tunnelionkalon päällä asuvat! Eli:

      Se Annen talossa asuva mies selitti asian mielestäni AIVAN OIKEIN. Tunnelionkalo toimii RESONAATTORINA = KAIKUPOHJANA, joka VAHVISTAA tiettyjä rusnausäänen OSAÄÄNESTAAJUUKSIA, jolloin asukkaan korvissa ääni yllättäen tuntuu tulevan aivan läheltä ja kovempana kuin joskus ennen. Ilmion nimi on RESONANSSI. Sen voisi kääntää suomeksi "uudelleen/takaisin soivuus". Se on sama asia kuin jos talossa ryhtyisivät kristallit helisemään ja ohkaiset viinilasit särkymään. Äänen VÄRÄHDYSTAAJUUS on tällöin sattumalta sama kuin fyysisen kappaleen OMINAISVÄRÄHTELYTAAJUUS. Ja huomatkaa: talossa näitä ominaisvärähtelytaajuuksia on MONTA. Kun sattuu saapuvan äänen joku taajuus kohdalle, niin talossa alkaa tapahtua. Ja jos talon alla on KAIKUPOHJA, niin sen ilmapatsas alkaa värähdellä niin, että se VAHVISTAA juuri näitä tiettyjä osaääneksiä.

      Kun se rusnaaminen aikanaan loppuu, niin se tunneli eli RESONAATTORI jää. Sitten mukaan peliin astuu LIIKENNEMELU. Siinä taas syntyy matalataajuista melua ja infraääniä, korvin kuulumatonta melua, jonka IHMISELIMISTÖ kuitenkin tajuaa, koska se ottaa sen joka solullaan vastaan. Tavallinen reaktio on pahoinvointi ja epämääräinen stressi.

      Stressiä on tämäkin rusnausäänen tuote. Stressi häipyy kun pääsee pois äänen vaikutuspiiristä. Se rusnausääni ei siis terveysmielessä ole aivan yhtä vaarallista kuin hallitsemattomasta jatkuvasta liikennemelusta syntyvä stressi.

      Sen takia esittelin Anuliinalle eilen seuraavan VALITUSKOHTEEN. Se on vaatimus AKUSTISEN ASIANTUNTEMUKSEN hankkimista Allianssin innovaatioketjuun. Se on insinööritieteiden erikoisala, jonka käyttö Suomessa on vielä aika lailla alkutekijöissään. RAKENTAJAT jostain syystä eivät ole innostuneita. Voitte itse tarkistaa: Näkyykö TYÖMAATAULUSSA akustiikkatoimiston nimeä?

      No, onhan se konsulttien käyttäminen tietty kallista, mutta niin on sekin, jos ASUKAS, tunnelin maksaja, menettää terveytensä tässä suoraan hermoihin osuvassa pommituksessa.

      Sanon teille: Seuraavassa ASUKASTILAISUUDESSA pankaa Tyynismaa koville ja vaatikaa selvä, kirkas vastaus, miten tunnelin nykyiset ja tulevat AKUSTISET ONGELMAT aiotaan hoitaa!

      Tässä teille nimi, jos tulee aivan hätätilanne: Suomen paras akustisen alan insinööritoimisto on Helsingissä ja TAMPEREELLA toimiva "Helimäki Akustikot Oy". Sieltä Allianssi voi saada täydennystä omaan osaamiseensa.

      Kyllä arvaan, että Allianssilta tulee rauhoittelevia viestejä, mutta TE ITSE päätätte omasta ja kotinne äänimaisemasta ja siitä, ettei sitä nyt taitamattomuudella PILATA. Varsinkin kun jo muutenkin asutte siellä kaupungin Hot Spot -alueella, jossa ohjearvot ovat vaarassa paukkua.

      May the Force Be With You!

      T. Viipperä

      Poista
    3. En nyt kyllä mene vannomaan oliko se sana juuri tuo lusto. Saattaa olla, että se jäi mieleeni, kun googlailin sanastoa, olin tuon savimaan nimittäin googlaillut.
      Joku samantyyppinen sana se oli.
      Täytyy kyllä ottaa tuo akustiikka-asian puheeksi seuraavassa asukasillassa. Rusnausäänet toiminevat mukavana aasinsiltana tähän pääsemiseksi.
      Ja toki se huolettaakin ihan hirmuisesti, olen sitä pohtiinutkin erinäisiä kertoja. Melkein alkaa tässä ahdistaa, jos liikaa alkaa ajatella kauhukuvia.

      Ja sitten ihmiset sanovat, että mitäs valitatte, tämä on vain väliaikaista. Just.

      Poista
  4. Heippa!
    Mäkin laitoin äsken Jarkolle postia, että onko tämä nyt pysyvä tila, vai missä mennään...
    Mainitsin myös väestön hiiltymisestä täällä. Muistutin myös miten hankkeen alkuaikoina sanottiin, että vaikka töitä tehdään 24/7, öisin pitäisi tehdä "melua aiheuttamatonta töitä."

    Vastausta ootellessa.

    A.

    VastaaPoista
  5. Meiltä lähti tästä yrjönkadulta sähköpostia rusnauksesta ympäristönsuojeluun, ei Jarkolle tai kellekkään muullekkaan koko pskasta allianssista.
    Teen itse vuorotyötä ja tämä vko on iltaa. Päivistä tulee aivan s%%tanallisen pitkä, kun herää siihen kolinaan neljän aikoihin yöllä. Ja nukun siis tosiaan HYVÄT korvatulpat korvissa!! Itse jään sairaslomalle jos en yöllä saa jatkossa nukuttu. Työni on kokonaan asiakaspalvelua ja näin ei työnteosta tule niin yhtään mitään. Vtuttaa suoraan sanottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Hyvä homma, kiitos siitä! Ei tarvi munkaan sitten enää mietiskellä ja arpoa, että odottelenko vielä vai joko jo täytyy taas toimia.

      Jatkuva univaje on kyllä ihan saatanallista. Eikä vähiten siksi, että töissä kuitenkin edellytetään työntekijöiden olevan tolkuissaan. Eikä se haitaksi vapaa-ajallakaan ole. ;)

      Mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä tapahtuu -ja miten nopeasti.

      Poista
  6. Tässä on kuuluisa esimerkki USA:n länsirannikolta siitä, miten ei ole hallittu tärinöitä, vaan annettu Luontoäidin yllättää. Fysiikanopettajat opettavat sen avulla kouluissa, mikä ilmiö se oikein on, siis se RESONANSSI! :)

    Silta oli hyvin varustettu tuulikuormaa varten. Sen piti kestää jopa hirmumyrskyt. Mutta miksi sitten aivan tavallinen 19 m/s puhaltava tuuli aiheutti tämän sensaatiomaisen tapahtumasarjan? Sellaisia tuuliahan puhaltaa tämän tästä meidänkin rannikoillamme, ei mitään uutta siis kenellekään.

    En voi mitään sille, että tätä videota katsellessa minua alkaa hillittömästi naurattaa... Suht. vaatimattoman tuulen sisältämät TURBULENSSIT saivat aikaan harmonisen vääntövärähdysliikkeen sillan jäykistyspalkissa (se on luultavasti ollut jonkinlainen METALLIRISTIKKO eikä varsinaisesti palkki, en tiedä?!). Eli resonanssi-ilmiön johdosta silta alkoi täristä ja aaltoilla, koska palkkiin kohdistuva ENERGIA alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Sitä hurjaa laukkaa kesti yli tunnin, kunnes silta ROMAHTI. Ihmiset ehtivät paeta. Yksi auto jäi, koska toimittaja halusi kuvaa, vaikka auto jo heittelehtikin puolelta toiselle. Autossa oleva lemmikkikoira nimeltä Tubby ei suostunut lähtemään: siitä tuli siltaturman ainoa elävä uhri. Videossa näkyy miten koiran isäntä pakenee kauhuissaan. Jos minä olisin ollut hän, niin olisin tempaissut TAKIN yltäni ja kääräissyt lemmikin siihen... Nyt koululaiset USA:ssa surevat Tubbyn kohtaloa ja lähettävät R.I.P.-viestejä...

    Kaikki tämä tapahtui marraskuussa 1940, mutta tapahtumasta on tullut legenda myös siltainsinööreille ja -rakennusmestareille. Voi olla, että Allianssissakin tapaus tunnetaan...

    Epäilen vahvasti, että Jalasjärven lentoturmassa oli kyse samantapaisesta tärinästä eli ns. klassisesta flutterista. Kun kone saavutti tietyn kriittisen nopeuden, koneen siipi joutui samanlaiseen vääntövärähtelyyn kuin siltakin eli värähtelyn amplitudi kasvoi kasvamistaan, kunnes siipi murtui ja irtosi. Luontoäidin jekku tämäkin resonanssi-ilmiö, hienommalta nimeltään "aeroelastinen epästabiilius". Odotetaanpa vain, kunnes onnettomuustutkinta valmistuu! Kone varmaan heti sakkasi ja joutui syöksyyn. Eikä niillä ihmisillä ollut edes aikaa tajuta, että tämä on nyt menoa! Se onnettomuus ei todellakaan tullut kello kaulassa. Toisin kuin tämä Tacoma Narrows -sillan hidas murtuminen ja romahdus:

    www.youtube.com/watch?v=nFzu6CNtqec

    Olihan meilläkin yksi surkuhupainen silta. Muistatteko Turun Myllysiltaa? Se joka painui ja painui, ja puoli Turkua seisoi Aurajoen rannolla katsomassa, romahtaako vai ei... Syyllistä etsittiin, ulkomailtakin tuotiin tekniikan tohtoreita selvittämään mystistä painumaa, jonka joku ohikulkija oli havainnut ja soittanut hätänumeroon... Sitten kun ei muuta keksitty, syytettiin Luontoäitiä ja "jäätilannetta" (siis ylimääräistä PAINOA, heh-heh!). Koska ketään ei voitu vetää oikeuteen, Turun kaupunki purki sillan ja maksoi ne miljoonat omasta VAHINKORAHASTOSTAAN. Sillan betonista irroitettuja murikoita sitten kuulemma myytiin Turun kirpputoreilla hintaan 5 euroa/kpl...

    Sekin muuten oli sellainen nelikaistainen autotie Aurajoen yli. Tampereella karautetaan puolestaanTammerkosken ali. Kuinkahan mahtaa käydä, jos PATORAKENTEET ryhtyvät resonoimaan... :-@

    Ei ollut tarkoitus pelästyttää! Ihan noin ajatusleikkinä vain, hmm... Pitäkää huivista kiinni, kun tunneli tulee!

    T. Viipperä

    VastaaPoista
  7. ÄÄK! Toivon totisesti, ettei Rantatunnelista tarvi tehdä yhtään vastaavaa tai mitään muutakaan katastrofivideota. ;)

    Joo, muistan hyvin tuon Turun Myllysillan episodin. Se olikin ihan tuttu silta, ajoin aikoinani ajokortin Turussa. ;)

    VastaaPoista